maanantai 4. maaliskuuta 2013

Yrittämistä ja yritteliäisyyttä halutaan kuin hölmöt halutessaan heikoille jäille. Faktat faktoina: Kun siitä ettei tee mitään maksetaan paremmin kuin opiskelusta ja aloittavan yrittäjän taipaleesta, niin on turha valuttaa krokotiilinkyyneleitä. Perustulo taattava pienyrittäjällekin

Yrittämistä ja yritteliäisyyttä halutaan kuin hölmöt halutessaan heikoille jäille

Faktat faktoina: Kun siitä ettei tee mitään maksetaan paremmin kuin opiskelusta ja aloittavan yrittäjän taipaleesta, niin on turha valuttaa krokotiilinkyyneleitä. Perustulo taattava pienyrittäjällekin

Harri Jaskari toisin kuin moni muu kansanedustaja on asiaa lähestynyt poikkeuksellisesti jopa aamulehden muuten komutason lehdykässä 1.3.2013: "Yrittämisen edellytyksissä valuvikoja". Tuo on vielä kauniisti kerrottu. Voitaisiin sanoa, että jopa koko tonkka vuotaa.

Monesti on viety tuhkatkin pesästä. Kun on kerran mennyt persiilleen, niin ulosotto on ikuinen riesa. Näytösoikeudenkäyntien vahingonkorvaukset pitäisi pystyä mitätöimään aina kun takana kommunistisen ideologian omaavia demlajuristeja. 
USA:n tapainen velka-akordihanke ei ole yhtään edistynyt ja ns velkasaneerauslaki oli susi jo syntyessään.

Ulosotto pitäisi olla maksimissaan 3 vuotta, jos aiotaan yritteliäitä henkilöitä saada mukaan toimimaan, eikä vain lonkkaa nostamaan.

Palaan asiaan kun jännetuppi antaa myöden ....

--------------------------------

Yrittäminen on yhtä riskialtista ja heitteillejätön vaara yhteiskunnan tasolta yhtä suuri kuin sananvapausasioissa tässä Tsuhnalassa. 
Yhteenvetona: Vältä suin surmin ääneen ajattelua, ajatusten kirjaamista, yrittäjäksi ryhtymistä ja sellaiseksi itsesi kirjaamiseksi antoa.

---------------------------------------------

Rohkaisuksi mokutusta ja yltiöpäistä hölmöyttä vastaan talonmiespalvelua tahon soittolista yleiseurooppalaisena viihdykkeenä ;) 

https://www.youtube.com/playlist?list=PL-7mLep9Wn2c2Y-V1Eo6QfACMoE3PcB0E

-----------
http://entrepreneurial-tampere.blogspot.fi/
----------------------------

maanantai 20. kesäkuuta 2005

ENTRE - Entrepreneurial Tampere Enjoy and try as a finnish without killing yourself and your co-operative groups in collapse of your company(?)

ENTRE - Entrepreneurial Tampere Enjoy and try as a finnish without killing yourself and your co-operative groups in collapse of your company(?)
-----------------------------------------------------------

Entrepreneurial work is sometimes challenging in Finland for original finnish population without any benefits as the others get

----------------------------------------------------------------

ENTRE - Entrepreneurial Tampere Enjoy and try as a finnish - Avoid suicide!
----------------------------------------------------

http://entrepreneurial-tampere.blogspot.fi/


Ajattelu kuten yrittäminenkin tulkitaan helposti Tsuhnalassa rikokseksi


On vaikea päästä eroon sovjet-ajan metodeista, kun alueetkin ovat edelleen miehitettyinä, sekä kansaa hallitsee Sovjet-aikana valtaan päässeet kyyristelijät ja oman kansan kusettajat, joille vapaa ajattelu ja yritäminen on kuin "neuvostovastaisuus" Ryssälässä eli Sovjet valtakunnassa. Jollet alistu, niin sinut nujerretaan joko leimaalla sinut tarvittaessa "fasistiksi, rasistiksi, natsiksi" tmv:lla termillä, jottei kukaan vain ala ajattelemaan itsellisesti kansamme edun näkökulmasta rajattomasta maahanmuutosta, aluepalautuksista, islamista jne


-------------
http://entrepreneurial-tampere.blogspot.fi/
-------